keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Joulu meni jo.

10.1.2014
Ja kuinka olikaan joulukuusi niin kaunis, että luulin sen olevan meillä ainakin kesään asti!
Mutta niin vain loppiaisen aikaan alkoi koristeet ahdistamaan, että oli tullut aika purkaa Joulu pois.
Kuusi ei vielä edes neulasiaan varistellut, mutta päätimme sen silti ulos kantaa. Ja hyvään jatkotarkoitukseenhan ne kuuset meillä menevätkin; vuohille kuorittavaksi, sekä lampaille ja hevosille kaluttavaksi. Hetken oli haikea olo, pidämmehän kaikki Joulusta niin kovasti, mutta tumma lumeton maa edesauttoi vauhdikasta joulusta luopumista.
Vaan sen jälkeen, kun kaikki tontut, pukit ja olkikoristeet oli laatikoihinsa pakattu, nurkat tomutettu, ja koti palannut arkiasuunsa, niin kyllä näytti siistille ja valoisalle! Ei yhtään liikaa mitään missään.
Jos ei lasketa lastenhuoneen lelupaljoutta. Sitä hallittua kaaosta.
Joululahjaksi saamani satumainen tuikkupallo sai asettua sängyn jalkopäässä sijaitsevan lapsuudenkodistani olevan kaapin päälle, ja sisälleen se sai pattereilla toimivan valosarjan. Tämä sen vuoksi, että pallo on mahtavan näköinen pimeään aikaan, ja sitä on kiva katsella nukkumaan mennessä, ilman huolta siitä, että sisällä palaisi kynttilä, joka olisi noustava sitten sammuttamaan. Nyt voi vain tuijottaa pallon kauneutta, ja vaipua prinsessauniin...
068-normal.jpg
069-normal.jpg
074-normal.jpg
073-normal.jpg
008-normal.jpg

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)