Lapsuudenkodistani.

Mukaani on jäänyt lapsuudenkodista monia ihania tavaroita ja huonekaluja.
Jos pitäisi valita niistä yksi rakkain, se olisi mahdotonta. Kaikki ovat Tärkeitä omalla tavallaan.
Ja kaikkiin liittyy jokin erityinen muisto. Se tekeekin niistä vaalimisen arvoisia, ja arvonsa on rahalla mittaamaton.

Keittiön neljä pinnatuolia ovat ajan saatossa kolhiintuneet. Muistan, kuinka itse aikoinani näillä aamupalaa söin, ja kerran jopa piilotin puuroni "satulan alle", kun se ei maistunut
(tuolin istuimen ja pehmikkeen väliin siis).

Selkänojien päät on syönyt lapsuuden kissakaveri. Hampaanjäljet muistuttavat edelleen kissan hassusta tavasta. Yksi kissoistamme jäi kerran myös pinnojen väliin jumiin hetkeksi, ja siinä se sitten sähistä pärisi jonkin aikaa.
Tuolien seuraksi kuuluisi suloinen, jatkettava pyöreä pöytä 70-luvulta, mutta se on tällä hetkellä varastossa huilaamassa ja uutta käyttöä odottamassa. Meidän poppoo tarvitsee ison ja pitkän pöydän, että mahdutaan.

Yksi rakas huonekalu on oma koulutuolini! Tuoli, jossa oksanpaikat muodostavat sydämen.
Tuoli tekee vanhimman lapsemme huonessa vierastuolin ja apupöydän virkaa.
Tukeva, ja kestävä pikku tuoli.

Liinavaatekaappina meillä toimii kaappi, jossa on vieläkni piirroksia ajalta, kun siskoni kanssa sen jaoimme lelukaappina. Kaapissa on ajan saatossa asunut vaatteita ja videoita, sekä kankaita. Sisäänsä se vetää mahdottoman määrän tavaraa. Altansa puuttuu pätkä tukipuuta, sillä ollessani pieni, oli kissamme mahduttava kaapin alle vessalaatikolleen tarpeitaan tekemään, kaapin ollessa eteisessä. Muuten olisi osunut katin otsa poikkipuuhun.

Itse olen suunnitellut ja maalannut kaapin oviin koristemaalauksen yhdellä lempiväreistäni.

Parisänkymme päältä löytyy yksi rakkaimmista muistoista; äitini virkkaama päiväpeite.
Yksinkertainen ja kaunis kuvio on selkeästi ajaton ja iätön. Aina kaunis.

Kehyksistä kaapin päältä löytyy äitini vanha pitsiliina. Se on herkkä ja herttainen.
Tykkään katsella sitä iltaisin kruunutuikun valossa.

Huomaisiko tästä olevansa jo aikas vanha...
Vaan ei se mitään! Vanheneminen on ihan mukavaa, ja muistoja on kertynyt mukavasti jo tähänkin ikään päästessä.
Täydynpä kuvailla lisää muistoja lapsuudesta. Niistä sitten tuonnempana.