torstai 19. tammikuuta 2017

Mustavalkoista palloa.

Vihdoin se tuli!
Vahakangas pyöreään pöytäämme, entisen punavalkoisen kukkavahakankaan tilalle. Edellinen kangas kun päätyi reunoistaan jo käpertyneenä lihanleikkuuhommiin, leikkuulautojen alustaksi.

Tämä uuden vahakankaan löysin Ompelun ihanuudesta.  *klik*
Selasin netissä monta paikkaa, sillä halusin juuri tietyn kokoisia, valkoisia palloja mustalla pohjalla. Ainoa asia, minkä olisin toivonut olevan toisin, oli kankaan pinta. Tämä uusi kangas on entiseen verrattuna hiukan kiiltävämpää, mutta eiköhän kuvion selkeys korvaa tämän seikan moninkertaisesti!
Vahakankaan pallot ovat kooltaan 2,2 cm. Juuri sitä kokoa, jota olin etsinytkin.

Hetken mietin, että jätänkö tällä kertaa kankaan roikkumaan reunojen yli liinamaisesti, mutta edelleen tuo retromaisuus pöytälevyn kokoisen kankaan ansiosta vei voiton. Tykkään niin kovasti tästä lapsuudenkodistani olevasta retropöydästä kulumineen, että en ilkeä peittää sen rosoisuuttaa juuri laisinkaan. Mukava kattaa omillekin muksuille välipalat ja ruuat saman pöydän ääreen, missä itsekin on pienenä perheaterioita nauttinut. Ja vieläpä samoilta tuoleilta ja osittain samoilta lautasiltakin!
Tätä se keski-ikä vissiin teettää.


Pitsiliinan heitin kokeeksi tänään vahakankaan päälle. Innostuin ajatuksesta, että mitäpä jos pyytäisi jotakuta virkkaamaan siihen hassusti pääkallon muotoisen liinan! Voisi olla veikeä.




Illan hämyssä eilen liinaa testailin ja leikkelin.



Ompelun ihanuus toimitti liinan virheettömänä, ja suorana. Suositteluni.









Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)